Suurlähettiläät- Tie

Soitin eilen Pepperille. :) <3 Mä vaan päätin, että prkl jotain mun on nyt vaan tehtävä. Ja siitä se sitten lähti. Eikä se ollu puolikskaan niin vaikeeta tai pelottavaa kun mitä mä olin ajatellu. Itseasiassa nyt ne mun syyt, että miks EI, tuntuu tosi pieniltä ja hölmöiltä. *hävetys*
    Vitti, et oli kiva kuulla taas sen ääni ja nauru. :) <3 Tuntu, että se olis ollu taas tossa ihan lähellä. Ikäväkin hellitti vähäks aikaa. Oli vaan niin mielettömän kiva kuulla, että mitä sille kuuluu. Ja hyvinhän sillä tuntu menevän. Tuns ittensä jotenkin niin tärkeeks, kun Pepeä oikeesti kiinnosti, että miten mulla menee. Miten me täällä pärjätään. Syökö sudet meidät iltalenkillä? Paljonko mä juakesn kuupperissa ja sitä rataa. :D Ja sit tiätty nää poikaystävä-asiat. Mä kuittasin sen sanomalla, että vielähän Sini näyttää sen saman jätkän kanssa seurustelevan. Ja Pepperi tais tajuta vinkin.
    Ainut musta pilvi mun onnessani olikin sitten se, ettei me nähtäis kolmen viikon päästä. ;____; Se on sillon just lähössä Saksaan. Hitto kun sekin oli tosi pahoillaan siitä, että meillä menee aina nää menot ristiin. *Huoh.* Muttah, joululomalla sit. Viimeistään. Sitten päästään halimaan parin kuukauden ikävät pois. Ei vaan jaksais oottaa. Hirvee ikävä jo nyt. No, ny mä kuitenkin tiän, että voin ainakin soittaa sille. ;>
    Ainiin, se oli saanu ne mun viestit. :D Oli jopa lukenu ne, muisti koska mä olin ne laittanu ja viä sisältökin oli tallessa. Ainut asia, minkä se oli unohtanu, oli vastaaminen. Aika tyypillistä Pepeä. :> Kaikki ahistus ja ärsyyntyminen hävis siinä samassa. Voi taas alottaa alusta.
    Tavallaan haluis näyttää ihmisille, että mä oon ihastunu. Oikeestaan mä sitä jo vähän teenkin. Mutta musta tuntuu, että mun ja Ollin erosta on liian vähän aikaa. Muut ei ymmärtäis. Vaikka en mä oikeen usko, että ne koskaan tulis tätä miestä ymmärtämään. Sini kyl, mut kaverit onkin sitten eri asia. Sini sentäs tietää, että millanen ihminen se on. Muille merkkaa vaan ikä. Saatanan rajoittuneet.