Kolme kuukautta elämää Hämeenlinnassa nyt takana. Tuntuu vaan niin hyvältä huomata, että mulla on oikeesti tää elämä hallinnassa, mä oon nyt siinä pisteessä missä mä haluaisinkin olla. Mä osaan, pystyn, jaksan ja onnistun. Mulla on tavoitteita, unelmia ja jo toteutuneita päämääriä. Jos viime vuosi oli mulle kasvattava kokemus, niin pakko on kyllä sanoo, että niin on nää kolme kuukauttakin ollu. Eritavalla tietty, mutta kuitenkin. Mä oon oppinu niin paljon ittestäni ja elämästä yleensäkin.
Tyttö on edelleenkin usein mun ajatuksissa ja mä sen vieressä. Meillä on vähän erilaisempi kämppissuhde. ;> Mutta, ei me kuitenkaan seurustella, ei koskaan päädytty siihen pisteeseen. Molemmilla on omat "on pientä säätöä"-jutut menossa. Siltikin tulee vietettyä sen kanssa paljon aikaa ja mä oon niin onnellinen siitä, että meidän suhde "sallii" pusut, koskatukset ja halailut, seksiäkin aina välillä. Tosin seksi mun on pakko jättää kyllä kohta pois tästä hellyys-sarjasta, jos tästä mun nykyisestä ihastumisjutusta alkaa jotanin vakavaakin kehittymään. Sen mä lasken jo pettämiseksi, suudelmia en.
Se poika on vaan ihana. Niin mahdottoman hauska, komea, hellä ja huumorintajuinen ihminen. Mä tunnen oloni sen seurassa niin rentoutuneeksi ja muutenkin meillä tuntuu kemiat kohtaavan aika hyvinkin. Juttua meillä on ollu ny about kuukauden verran, mutta tyyppiin mä tutustuin tuon ihanan tytön kautta jo melkein heti kun muutin tänne Hämppäriin. Mä tykkäilen siitä näinkin lyhyen tuttavuuden perusteella aika hiton paljon. Heräsin taas tänäkin aamuna pojan vierestä. Sen piti lähteä aamulla seitsemäksi töihin ja mä sain jäädä vielä sen sänkyyn nukkumaan. Oli vaan niin loistava fiilis silitellä toisen selkää ja niskaa heti aamusta.
sunnuntai, 2. marraskuu 2008
Loving you Sunday morning.
lauantai, 27. syyskuu 2008
"Sisälläni kaipaus kiskoo kippuraan."
Juha Tapio- Vierekkäin
Melkein itkettävän hyvä ja tavallaan hämmentyny olo ton tytön takia. Tää viikko on tuonu meitä kokoajan läheisemmiksi. Mä oon esimerkiksi nukkunu ny neljä yötä putkeen sen vieressä, halaillu, pussaillu, kattonu L-koodia sen vieressä, ja kertonu asioita, joita kukaan muu ei musta tiedä. Ja harrastanut seksiä. Kaikki tää on ollu jotenkin niin uskomattoman upeeta, mä oon saanu nauttia sen ihmisen seurasta ja samalla tutustunu taas lähemmin itteeni. Löytäny syitä, huomannu seurauksia ja hyväksyny asioita, jotka ennen tuntu ahdistavilta, pelottavilta tai hävettäviltä.
Viime yönä juteltiin taas pitkään tytön työstä, molempien entisistä seurustelusuhteista, sisaruksista, suvusta, lapsuudesta ja aika paljon kaikesta muustakin. Yllättävää, miten paljon se huomaa musta sellasia asioita, joita mä en oo edes tiedostanu. Mun entisiin suhteisiin se kommentoin niin, että mä oon luultavasti vinompi kuin mä itse vielä edes käsitän. Mä luulen, että se on oikeessa. Mä en oo kenenkään muun (paitsi ehkä Pepen) kanssa tuntenu samanlaista vetoa kuin ton tytön kanssa! Mä haluan sitä vaan niin paljon.
Tytön viimesin "säätö", N, (joka teki ihan kusisesti murulle, tytylle) tulee huomenna KAI käymään. Siitä ei kuulemma koskaan tiedä. Peukalokin voi olla kipeä, niin eihän se sillon mitenkään pysty. Niiden on kuulemma puhuttava asiat halki, että ystävyys vois jatkua. Tyttö sanoo, ettei se haluais pahottaa mun mieltä tai satuttaa mua ton N:n takia. Se tietää, mitä pitäis N:n suhteen tehdä sunnuntaina, mutta myös pelkää, että se ei oo niin helppoa. Kai se pelkää sitä, että kun näkee taas pitkästä aikaa sen tytön niin sille on vaan pakko antaa anteeksi kaikki se paska, se on niin monimutkainen persoona, että sitä sekä rakastaa että inhoaa.
Tottakai tyttö kysy multakin, että mitä sen pitäis tehdä N:n kanssa. Mutta... enhän mä voi sanoa. En mä halua olla se, joka päättää toisen ihmisen puolesta. Eikä se olis edes reilua, tottahan tyttö tietää mitä MÄ haluaisin. Tai no, se sitten kysy eilen, että mitä mä haluan. Mä vastasin suoraan: Sut. Enkä tainnu vastata väärin. Ainakaan sitä seuraavan suudelman perusteella. ;) Tosta tunnustuksesta seuraskin suht vakavaa keskustelua siitä, miten "paljon" meillä on ikäeroa ja olisinko mä valmis tulemaan täysin kaapista ulos. Ja kyllähän se ilmoitti tehneensä musta päätelmän, että saan mä aika hullu olla kun sellasen tytön haluan. :) Ehkä mä sitten oon, mutta jos hulluus on tätä niin olotilassa ei ainakaan oo valittamista!
Tänään se ilmoitti olevansa ihan sekaisin, eikä oo pystyny tekemään oikeestaan mitään muuta kun ajattelemaan mua. Mä en millään jaksais odottaa huomisiltaan, siihen asti kunnes N on lähtenyt (jos nyt edes tulee) ja mä saan tietää missä nyt mennään. Pelottaa. Jännittää. Mä en vaan halua menettää sitä tyttöä. Vaikkakin se on aika pieni mahdollisuus, kämppiksiä kun ollaan niin helpottava tilanne on se, että toinen ei lähde yhtäkkiä mihinkään. Me ollaan varmasti vähintäänkin ystäviä. Mä kyllä haluan niin paljon, että oltais muutakin...
Melkein itkettävän hyvä ja tavallaan hämmentyny olo ton tytön takia. Tää viikko on tuonu meitä kokoajan läheisemmiksi. Mä oon esimerkiksi nukkunu ny neljä yötä putkeen sen vieressä, halaillu, pussaillu, kattonu L-koodia sen vieressä, ja kertonu asioita, joita kukaan muu ei musta tiedä. Ja harrastanut seksiä. Kaikki tää on ollu jotenkin niin uskomattoman upeeta, mä oon saanu nauttia sen ihmisen seurasta ja samalla tutustunu taas lähemmin itteeni. Löytäny syitä, huomannu seurauksia ja hyväksyny asioita, jotka ennen tuntu ahdistavilta, pelottavilta tai hävettäviltä.
Viime yönä juteltiin taas pitkään tytön työstä, molempien entisistä seurustelusuhteista, sisaruksista, suvusta, lapsuudesta ja aika paljon kaikesta muustakin. Yllättävää, miten paljon se huomaa musta sellasia asioita, joita mä en oo edes tiedostanu. Mun entisiin suhteisiin se kommentoin niin, että mä oon luultavasti vinompi kuin mä itse vielä edes käsitän. Mä luulen, että se on oikeessa. Mä en oo kenenkään muun (paitsi ehkä Pepen) kanssa tuntenu samanlaista vetoa kuin ton tytön kanssa! Mä haluan sitä vaan niin paljon.
Tytön viimesin "säätö", N, (joka teki ihan kusisesti murulle, tytylle) tulee huomenna KAI käymään. Siitä ei kuulemma koskaan tiedä. Peukalokin voi olla kipeä, niin eihän se sillon mitenkään pysty. Niiden on kuulemma puhuttava asiat halki, että ystävyys vois jatkua. Tyttö sanoo, ettei se haluais pahottaa mun mieltä tai satuttaa mua ton N:n takia. Se tietää, mitä pitäis N:n suhteen tehdä sunnuntaina, mutta myös pelkää, että se ei oo niin helppoa. Kai se pelkää sitä, että kun näkee taas pitkästä aikaa sen tytön niin sille on vaan pakko antaa anteeksi kaikki se paska, se on niin monimutkainen persoona, että sitä sekä rakastaa että inhoaa.
Tottakai tyttö kysy multakin, että mitä sen pitäis tehdä N:n kanssa. Mutta... enhän mä voi sanoa. En mä halua olla se, joka päättää toisen ihmisen puolesta. Eikä se olis edes reilua, tottahan tyttö tietää mitä MÄ haluaisin. Tai no, se sitten kysy eilen, että mitä mä haluan. Mä vastasin suoraan: Sut. Enkä tainnu vastata väärin. Ainakaan sitä seuraavan suudelman perusteella. ;) Tosta tunnustuksesta seuraskin suht vakavaa keskustelua siitä, miten "paljon" meillä on ikäeroa ja olisinko mä valmis tulemaan täysin kaapista ulos. Ja kyllähän se ilmoitti tehneensä musta päätelmän, että saan mä aika hullu olla kun sellasen tytön haluan. :) Ehkä mä sitten oon, mutta jos hulluus on tätä niin olotilassa ei ainakaan oo valittamista!
Tänään se ilmoitti olevansa ihan sekaisin, eikä oo pystyny tekemään oikeestaan mitään muuta kun ajattelemaan mua. Mä en millään jaksais odottaa huomisiltaan, siihen asti kunnes N on lähtenyt (jos nyt edes tulee) ja mä saan tietää missä nyt mennään. Pelottaa. Jännittää. Mä en vaan halua menettää sitä tyttöä. Vaikkakin se on aika pieni mahdollisuus, kämppiksiä kun ollaan niin helpottava tilanne on se, että toinen ei lähde yhtäkkiä mihinkään. Me ollaan varmasti vähintäänkin ystäviä. Mä kyllä haluan niin paljon, että oltais muutakin...
sunnuntai, 21. syyskuu 2008
"Every day I hear a different story about little frogs and raindrops"
Still- Waiting for this moment
Tyttö tulee tänään kotiin! Lähden ihan kohta sitä vastaan linja-autoasemalle. Kauhee ikävä ollu, mutta niin on kuulemma silläkin ollu mua. :) Tuli sellanen kivan lämmin tunne sisälle kun se ton sano. Lupas vielä viedä mut joku päivä alakertaan syömään kun oon ollu sen tukena ja turvana nyt viimeaikoina. Kuunnellu sen ihmissuhdesotkunsa ja muut. Vaikka mielelläni mä sitä oikeesti autan. Ja jos se auttaminen on sen kuuntelemista niin mä teen sen.
Tässä on "ongelmana" vaan se, että mä oon niin saakelin ujo välillä sen kanssa! Mä oon niin huono tekemään alotteita, koska mä yksinkertaisesti mietin vaan liikaa. "Mitä jos se ei haluakaan?" "Entä jos kaikki meneekin ihan pieleen?" "En usko, että tuo vihjaus sitä tarkotti, että mä voisin suudella sitä." Ja sitä rataa. Kun osais vaan antaa mennä ja luottaa siihen vaistoonsa, mitä siinä tilanteessa pitäis tehdä. Useimmiten se onnistuukin, mut tää on taas näitä spesiaalitilanteita kun mä oon ihan rehellisesti sanottuna hukassa. Saakeli.
Noh, kohta sen taas näkee. :) Kohtakohtakohta.
Muuten mulla olikin aika loistava viikonloppu. Järkkärikurssillahan se suurimmaksi osaksi meni. :) Mutta ei haittaa yhtään, se on oikeesti niin hiton mielenkiintosta juttua, että ihan mielellään siellä kahdeksan tuntiakin istuu. Kouluttajahan siitä kurssista tietenkin mielenkiintosen tekee. Sen olemus, puhetapa, esimerkit ja muut sellaset saa mut ainakin viihtymään siellä. Varsinkin kun mä oon siellä se "esimerkkityttö", johon heitetään lähes kaikki naisiin liittyvät huomiot ja tilanteet ja sitten selvitelläänkin miten sellasissa tapauksissa toimitaan. Välillä tulee aika kovaakin huumoria, mutta mä en todellakaan ota sitä henkilökohtasesti, ihan vitsinä vaan. Tavallaan imartelee se, että se valitsi mut siihen "rooliin", koska kai se jostain sen huomas, että mä en ihan pienestä hätkähdä, loukkaannu tai muutenkaan ala vikisemään. Aika moni muu nainen siellä olis varmaan jo hiljentyny. ;) Ens viikonloppuna jatkuu kurssi loppuun ja sitten saakin nähdä, että miten mun järkkärikortille käy. :D
Tyttö tulee tänään kotiin! Lähden ihan kohta sitä vastaan linja-autoasemalle. Kauhee ikävä ollu, mutta niin on kuulemma silläkin ollu mua. :) Tuli sellanen kivan lämmin tunne sisälle kun se ton sano. Lupas vielä viedä mut joku päivä alakertaan syömään kun oon ollu sen tukena ja turvana nyt viimeaikoina. Kuunnellu sen ihmissuhdesotkunsa ja muut. Vaikka mielelläni mä sitä oikeesti autan. Ja jos se auttaminen on sen kuuntelemista niin mä teen sen.
Tässä on "ongelmana" vaan se, että mä oon niin saakelin ujo välillä sen kanssa! Mä oon niin huono tekemään alotteita, koska mä yksinkertaisesti mietin vaan liikaa. "Mitä jos se ei haluakaan?" "Entä jos kaikki meneekin ihan pieleen?" "En usko, että tuo vihjaus sitä tarkotti, että mä voisin suudella sitä." Ja sitä rataa. Kun osais vaan antaa mennä ja luottaa siihen vaistoonsa, mitä siinä tilanteessa pitäis tehdä. Useimmiten se onnistuukin, mut tää on taas näitä spesiaalitilanteita kun mä oon ihan rehellisesti sanottuna hukassa. Saakeli.
Noh, kohta sen taas näkee. :) Kohtakohtakohta.
Muuten mulla olikin aika loistava viikonloppu. Järkkärikurssillahan se suurimmaksi osaksi meni. :) Mutta ei haittaa yhtään, se on oikeesti niin hiton mielenkiintosta juttua, että ihan mielellään siellä kahdeksan tuntiakin istuu. Kouluttajahan siitä kurssista tietenkin mielenkiintosen tekee. Sen olemus, puhetapa, esimerkit ja muut sellaset saa mut ainakin viihtymään siellä. Varsinkin kun mä oon siellä se "esimerkkityttö", johon heitetään lähes kaikki naisiin liittyvät huomiot ja tilanteet ja sitten selvitelläänkin miten sellasissa tapauksissa toimitaan. Välillä tulee aika kovaakin huumoria, mutta mä en todellakaan ota sitä henkilökohtasesti, ihan vitsinä vaan. Tavallaan imartelee se, että se valitsi mut siihen "rooliin", koska kai se jostain sen huomas, että mä en ihan pienestä hätkähdä, loukkaannu tai muutenkaan ala vikisemään. Aika moni muu nainen siellä olis varmaan jo hiljentyny. ;) Ens viikonloppuna jatkuu kurssi loppuun ja sitten saakin nähdä, että miten mun järkkärikortille käy. :D
tiistai, 16. syyskuu 2008
"Pieni ihminen suuressa maailmassa laulaa lauluaan tukkihumalassa."
Yö- Pieni ihminen suuressa maailmassa
Pientä päivittelyä taas tännekin päin. :)
Eli, nykyisin Suvi majailee Hämeenlinnassa ja opiskelee raksalla. Oon tosi tyytyväinen tähän kaupunkiin, kouluun ja kotiin. Kämppä on siis neljän tytön hallinnassa ja sijaitsee ihan keskellä Hämppäriä, jeij! Koulu on yleensä liiankin helppoa, mutta se ny oli oikeestaan odotettavissakin kun amikseen hain. Kuitenkin toi ala tuntuu niin oikeelta, kun pääsee tekemään ihan töitäkin eikä vaan istuskele hallissa vuolemassa jotain puupalikkaa.
Mutta, ihmissuhteista on niin paljon kivempi jauhaa kun jostain koulujutuista, joten hypätäänpäs ton tylsän osion ohi suoraan toimintaan. Pepe on edelleenkin Se Mies, jonka mä todellakin haluaisin. Itseasiassa mä näin sitä viimeeks kolme viikkoa sitten kun oltiin kunkkuristeilyllä. Pakko myöntää, että niin kiva kun sitä olikin nähdä, niin se ei enää kaihertanu mieltä samalla tavalla kun ennen. Ehkä mä oon sitten pääsemässä yli tostakin "vaiheesta", vaikka mä tosiaan ottaisin sen miehen ihan koska vaan!
Yks iso syy tohon, että oon siirtymässä eteenpäin tosta Pepperistä on mun ihana kämppikseni. Tyttö 24v, ihana ihminen. Se ei taida vielä edes tietää, että miten paljon mä sitä haluan. Mutta onneks tunne ei taida olla ihan ykspuolinenkaan. ;) Tossa muutamana yönä on tullu vierekkäin nukuttua ja pakkohan se on myöntää, että siinä tytössä vaan on sitä jotain! Pussaakin paremmin kuin mikään mies. Ollaan muutenkin aika läheisiä, juteltu asiat läpi aina edellisistä suhteista vanhempien avioeroon. Ihan loistavaa, että tollasen ihmisen kanssa on päässy samaan kämppään muuttamaan!
Tyttö lähti tänään muutamaksi päiväksi reissuun ja mä kävin saattamassa sen junalle. Mä yllätyin, miten haikee fiilis mulle siitä oikeesti tuli! Enkä ees tiä, että miks. Eihän me seurustella edes, eikä se pitkään oo reissussakaan. Tää kämppä vaan tuntuu niin tyhjältä ilman sitä. Kauheen hiljasta, tylsää. Eikä kukaan oo nyt syöttämässä mulle jäätelöä tai käpertymässä kainaloon kun katsotaan L-koodia. Haluais niin mennä sen viereen nukkumaan, kuiskata korvaan hyvät yöt ja herätä aamulla siihen kun toinen silittelee hiuksia. Tuntea, että mä oikeesti kelpaan tälläsenä.
Tavallaan on ihan outo fiilis ton tytön takia. En mä oo ennen tytön kanssa seurustellu (enkä seurustele nytkään), joten kaikki on ihan uutta mulle. Mä haluan sitä tyttöä, mutta en oikeen tiedä, että miten mun pitäis toimia sitten. Me mietittin tossa muutama yö sitten, että mikä tää meidän juttu nyt on. Kumpikaan ei tienny. Se sano, että ei pysty lupaamaan mulle mitään, vaikka miks sen pitäiskään? Eihän me seurustella. Sovittiin myös ettei sitten ruveta mustistelemaan. Ei ruveta ei... kai. Mä oon jo nyt vähän mustis. Auts.
Mä haluan sen tytön.
Pientä päivittelyä taas tännekin päin. :)
Eli, nykyisin Suvi majailee Hämeenlinnassa ja opiskelee raksalla. Oon tosi tyytyväinen tähän kaupunkiin, kouluun ja kotiin. Kämppä on siis neljän tytön hallinnassa ja sijaitsee ihan keskellä Hämppäriä, jeij! Koulu on yleensä liiankin helppoa, mutta se ny oli oikeestaan odotettavissakin kun amikseen hain. Kuitenkin toi ala tuntuu niin oikeelta, kun pääsee tekemään ihan töitäkin eikä vaan istuskele hallissa vuolemassa jotain puupalikkaa.
Mutta, ihmissuhteista on niin paljon kivempi jauhaa kun jostain koulujutuista, joten hypätäänpäs ton tylsän osion ohi suoraan toimintaan. Pepe on edelleenkin Se Mies, jonka mä todellakin haluaisin. Itseasiassa mä näin sitä viimeeks kolme viikkoa sitten kun oltiin kunkkuristeilyllä. Pakko myöntää, että niin kiva kun sitä olikin nähdä, niin se ei enää kaihertanu mieltä samalla tavalla kun ennen. Ehkä mä oon sitten pääsemässä yli tostakin "vaiheesta", vaikka mä tosiaan ottaisin sen miehen ihan koska vaan!
Yks iso syy tohon, että oon siirtymässä eteenpäin tosta Pepperistä on mun ihana kämppikseni. Tyttö 24v, ihana ihminen. Se ei taida vielä edes tietää, että miten paljon mä sitä haluan. Mutta onneks tunne ei taida olla ihan ykspuolinenkaan. ;) Tossa muutamana yönä on tullu vierekkäin nukuttua ja pakkohan se on myöntää, että siinä tytössä vaan on sitä jotain! Pussaakin paremmin kuin mikään mies. Ollaan muutenkin aika läheisiä, juteltu asiat läpi aina edellisistä suhteista vanhempien avioeroon. Ihan loistavaa, että tollasen ihmisen kanssa on päässy samaan kämppään muuttamaan!
Tyttö lähti tänään muutamaksi päiväksi reissuun ja mä kävin saattamassa sen junalle. Mä yllätyin, miten haikee fiilis mulle siitä oikeesti tuli! Enkä ees tiä, että miks. Eihän me seurustella edes, eikä se pitkään oo reissussakaan. Tää kämppä vaan tuntuu niin tyhjältä ilman sitä. Kauheen hiljasta, tylsää. Eikä kukaan oo nyt syöttämässä mulle jäätelöä tai käpertymässä kainaloon kun katsotaan L-koodia. Haluais niin mennä sen viereen nukkumaan, kuiskata korvaan hyvät yöt ja herätä aamulla siihen kun toinen silittelee hiuksia. Tuntea, että mä oikeesti kelpaan tälläsenä.
Tavallaan on ihan outo fiilis ton tytön takia. En mä oo ennen tytön kanssa seurustellu (enkä seurustele nytkään), joten kaikki on ihan uutta mulle. Mä haluan sitä tyttöä, mutta en oikeen tiedä, että miten mun pitäis toimia sitten. Me mietittin tossa muutama yö sitten, että mikä tää meidän juttu nyt on. Kumpikaan ei tienny. Se sano, että ei pysty lupaamaan mulle mitään, vaikka miks sen pitäiskään? Eihän me seurustella. Sovittiin myös ettei sitten ruveta mustistelemaan. Ei ruveta ei... kai. Mä oon jo nyt vähän mustis. Auts.
Mä haluan sen tytön.
maanantai, 14. heinäkuu 2008
"Me ollaan kuin kylmä toukokuu kun kaikki kaunis paleltuu."
Suvi Teräsniska- Särkyneiden sydänten tie
Eihän sillä oo mitään väliä mitä mä tunnen. Eihän se haittaa jos ei huomaa miten toista loukkaa. Pienistä asioista tulee yhdessä isoja, ja kun kaikki paska kerääntyy pikkuhiljaa harteille niin se pienikin loukkaus voi olla syy siihen, että kaikki hajoaa. Onko oikeesti mitään loukkaavampaa kuin se, että ajattelemattomuuttaan tai tahallaan tekee toisesta turhan, hyödyttömän. Se tunne, että ei kelpaa enää kun juoksupojaksi kahden muun ihmisen välille ja samalla saa heittää kaikki omat toiveet, vaatimukset ja tarpeet helvettiin on jotain niin inhottavaa ja loukkaavaa. Sitten ihmetellään, että miten se taas noin niuhottaa kun kertoo mitä mieltä on niiden typeristä selityksistä ja vaatimuksista. Mutta siinä tuli se viimenen pisara, ei enää kiinnosta pelata heidän säännöillä. Ei kiitos enää.
Sen yhden kerran jälkeen mä en oo Pepeä nähny. En tietenkään oo siitä mitään ees kuullu, mikä ei oo mitenkään yllättävää. Vieläkin sitä ikävä. Ja pelottaa, onko se enää samanlainen kun ennen. Pelottaa, ettei se tunnekaan enää mitään, vaikka enhän mä todellakaan voi sitä edes vaatia tai pyytää tuntemaan! Ei se niin mene. Eikä sen kai pidäkään. En tiä.
Mun elämä hajoaa käsiin. Ei oo enää mitään pysyvää, mihin vois nojata tai missä vois hetken hengähtää. Kissaa ei enää oo, siskonkin on mies vieny ja kohta lähtee koti. Mitä mä teen?
Eihän sillä oo mitään väliä mitä mä tunnen. Eihän se haittaa jos ei huomaa miten toista loukkaa. Pienistä asioista tulee yhdessä isoja, ja kun kaikki paska kerääntyy pikkuhiljaa harteille niin se pienikin loukkaus voi olla syy siihen, että kaikki hajoaa. Onko oikeesti mitään loukkaavampaa kuin se, että ajattelemattomuuttaan tai tahallaan tekee toisesta turhan, hyödyttömän. Se tunne, että ei kelpaa enää kun juoksupojaksi kahden muun ihmisen välille ja samalla saa heittää kaikki omat toiveet, vaatimukset ja tarpeet helvettiin on jotain niin inhottavaa ja loukkaavaa. Sitten ihmetellään, että miten se taas noin niuhottaa kun kertoo mitä mieltä on niiden typeristä selityksistä ja vaatimuksista. Mutta siinä tuli se viimenen pisara, ei enää kiinnosta pelata heidän säännöillä. Ei kiitos enää.
Sen yhden kerran jälkeen mä en oo Pepeä nähny. En tietenkään oo siitä mitään ees kuullu, mikä ei oo mitenkään yllättävää. Vieläkin sitä ikävä. Ja pelottaa, onko se enää samanlainen kun ennen. Pelottaa, ettei se tunnekaan enää mitään, vaikka enhän mä todellakaan voi sitä edes vaatia tai pyytää tuntemaan! Ei se niin mene. Eikä sen kai pidäkään. En tiä.
Mun elämä hajoaa käsiin. Ei oo enää mitään pysyvää, mihin vois nojata tai missä vois hetken hengähtää. Kissaa ei enää oo, siskonkin on mies vieny ja kohta lähtee koti. Mitä mä teen?
