Juha Tapio- Vierekkäin

Melkein itkettävän hyvä ja tavallaan hämmentyny olo ton tytön takia. Tää viikko on tuonu meitä kokoajan läheisemmiksi. Mä oon esimerkiksi nukkunu ny neljä yötä putkeen sen vieressä, halaillu, pussaillu, kattonu L-koodia sen vieressä, ja kertonu asioita, joita kukaan muu ei musta tiedä. Ja harrastanut seksiä. Kaikki tää on ollu jotenkin niin uskomattoman upeeta, mä oon saanu nauttia sen ihmisen seurasta ja samalla tutustunu taas lähemmin itteeni. Löytäny syitä, huomannu seurauksia ja hyväksyny asioita, jotka ennen tuntu ahdistavilta, pelottavilta tai hävettäviltä.
    Viime yönä juteltiin taas pitkään tytön työstä, molempien entisistä seurustelusuhteista, sisaruksista, suvusta, lapsuudesta ja aika paljon kaikesta muustakin. Yllättävää, miten paljon se huomaa musta sellasia asioita, joita mä en oo edes tiedostanu. Mun entisiin suhteisiin se kommentoin niin, että mä oon luultavasti vinompi kuin mä itse vielä edes käsitän. Mä luulen, että se on oikeessa. Mä en oo kenenkään muun (paitsi ehkä Pepen) kanssa tuntenu samanlaista vetoa kuin ton tytön kanssa! Mä haluan sitä vaan niin paljon.
    Tytön viimesin "säätö", N,  (joka teki ihan kusisesti murulle, tytylle) tulee huomenna KAI käymään. Siitä ei kuulemma koskaan tiedä. Peukalokin voi olla kipeä, niin eihän se sillon mitenkään pysty. Niiden on kuulemma puhuttava asiat halki, että ystävyys vois jatkua. Tyttö sanoo, ettei se haluais pahottaa mun mieltä tai satuttaa mua ton N:n takia. Se tietää, mitä pitäis N:n suhteen tehdä sunnuntaina, mutta myös pelkää, että se ei oo niin helppoa. Kai se pelkää sitä, että kun näkee taas pitkästä aikaa sen tytön niin sille on vaan pakko antaa anteeksi kaikki se paska, se on niin monimutkainen persoona, että sitä sekä rakastaa että inhoaa.
    Tottakai tyttö kysy multakin, että mitä sen pitäis tehdä N:n kanssa. Mutta... enhän mä voi sanoa. En mä halua olla se, joka päättää toisen ihmisen puolesta. Eikä se olis edes reilua, tottahan tyttö tietää mitä MÄ haluaisin. Tai no, se sitten kysy eilen, että mitä mä haluan. Mä vastasin suoraan: Sut. Enkä tainnu vastata väärin. Ainakaan sitä seuraavan suudelman perusteella. ;) Tosta tunnustuksesta seuraskin suht vakavaa keskustelua siitä, miten "paljon" meillä on ikäeroa ja olisinko mä valmis tulemaan täysin kaapista ulos. Ja kyllähän se ilmoitti tehneensä musta päätelmän, että saan mä aika hullu olla kun sellasen tytön haluan. :) Ehkä mä sitten oon, mutta jos hulluus on tätä niin olotilassa ei ainakaan oo valittamista!
    Tänään se ilmoitti olevansa ihan sekaisin, eikä oo pystyny tekemään oikeestaan mitään muuta kun ajattelemaan mua. Mä en millään jaksais odottaa huomisiltaan, siihen asti kunnes N on lähtenyt (jos nyt edes tulee) ja mä saan tietää missä nyt mennään. Pelottaa. Jännittää. Mä en vaan halua menettää sitä tyttöä. Vaikkakin se on aika pieni mahdollisuus, kämppiksiä kun ollaan niin helpottava tilanne on se, että toinen ei lähde yhtäkkiä mihinkään. Me ollaan varmasti vähintäänkin ystäviä. Mä kyllä haluan niin paljon, että oltais muutakin...